Production I.G pidensi Kill Billin animekohtausta
Kirjoittanut 23.01.2009
Petteri Uusitalo
Ohjaaja Quentin Tarantino on kertonut The Quentin Tarantino Archives -sivustolle animestudio Production I.G:n tuottaneen uuden seitsenminuuttisen animaatiokohtauksen hänen Kill Bill -elokuvansa yksiosaiseksi uudelleenleikattua DVD-versiota varten. Kill Billin kolmas luku sisälsi jo elokuvan alkuperäisessäkin versiossa kahdeksanminuuttisen Production I.G:n animoiman osion; uusi kohtaus tulee pidentämään sitä.
Tarantinon mukaan hän käsikirjoitti tämän elokuvan kolmenteen lukuun kuuluvan, O-Ren Ishiistä kertovan kohtauksen silloin kun elokuvan oli vielä tarkoitus olla yksiosainen, mutta se jätettiin pois koska se olisi pidentänyt elokuvaa liikaa. Se päätettiin kuitenkin lisätä elokuvan uusintaversioon, koska ”meidän ei tarvitsisi edes kuvata sitä.”
Lähde: The Quentin Tarantio Archives
Tuoreimmat uutiset
- Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
- Alustavia suunnitelmia tekeillä
- Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
- Viimeinen juonikaari alkaa
- Dakara boku wa, H ga dekinai saa TV-animen 31.01.2012 09:01
- Feel tuottaa
- Ayun Tachibana aloitti uuden mangan 30.01.2012 09:46
- Tarina kahdesta paikkaa keskenään vaihtavasta tytöstä
- Sakamichi no Apollon saa animen 27.01.2012 09:45
- NoitaminAlla huhtikuussa, Shinichiro Watanabe ohjaa
2 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi: