Cowboy Bebopista Hollywood-elokuva
Kirjoittanut 16.01.2009
Petteri Uusitalo
Animaatiostudio Sunrise on julkistanut aikeensa tuottaa näytellyn elokuvasovituksen Cowboy Bebop -scifianimestaan. Sunrise tuottaa projektin yhdessä elokuvastudio 20th Century Foxin ja tuotantoyhtiö 3 Arts Entertainmentin kanssa. Keanu Reeves on kiinnitetty näyttelemään elokuvassa, Hollywood Reporterin mukaan luonnollisestikin päähenkilö Spike Spiegeliä.
Elokuvan avustavina tuottajina toimivat Sunrisen toimitusjohtaja Kenji Uchida, alkuperäisen TV-animen ohjaaja Shinichiro Watanabe sekä sen käsikirjoittaja Keiko Nobumoto. Reeves ja Watanabe ovat tehneet töitä aiemmin Animatrixin osassa Kid’s Story, jonka jälkimmäinen ohjasi.
Reevesin kanssa töitä aiemminkin tehnyt tuottaja Erwin Stoff kertoi ehdotetusta projektista IFMagazine.com -sivustolle heinäkuussa. Reeves vahvisti osallisuutensa projektissa joulukuussa MTV Movies Blogissa kertoen samalla, että elokuva tulee keskittymään enimmäkseen sarjan ensimmäisessä jaksossa esiintyneeseen Red Eye -huumeeseen sekä sen loppuun, nostaen samalla esille avainkohtauksia koko sarjan varrelta.
Sunrisen alkuperäistä tuotantoa oleva Cowboy Bebop kertoo sekalaisesta joukosta palkkionmetsästäjiä, jotka pakoilevat kukin omaa menneisyyttään vuoden 2071 aurinkokunnassa. Vuonna 1998 esitetty TV-sarja oli eräs tärkeimpiä teoksia läntisen animeharrastamisen synnyssä, ja sen pohjalta vuonna 2001 valmistunut itsenäinen elokuva on julkaistu myös Suomessa.
Lähteet: ANN, Hollywood Reporter
Tuoreimmat uutiset
- At Laz Meridian Sangatsu Mangalta 17.05.2012 10:27
- Toistaiseksi kuusiosainen fantasiashoujo
- Monster Hunter Orage Sangatsu Mangalta 16.05.2012 11:37
- Hiro Mashiman nelipokkarinen sarja
- Yamacon aloittanut lipunmyyntinsä 15.05.2012 18:29
- Ennakkoon 5 euroa plus postikulut
- K-ON!-manga päättyy taas 15.05.2012 09:43
- Yliopistosarja päättyy, lukiosarja jatkuu
- Ghibli-elokuvia Helsingissä 13.05.2012 20:00
- 16 elokuvan sarja kesän mittaan
4 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +8
papercut89 sanoi:
Pisteet: +8
zany sanoi:
Pisteet: +2
papercut89 sanoi:
Pisteet: +2
yuujishi sanoi: