Lisätietoja Fullmetal Alchemist 2:n tekijätiimistä
Kirjoittanut 12.01.2009
Petteri Uusitalo
Viime lauantaina julkaistun Newtype-lehden helmikuun numerossa olleessa haastattelussa studio BONESin Yasuhiro Irie vahvisti vuotaneet tiedot, joiden mukaan hän on ohjaamassa Fullmetal Alchemist -animen toisen tuotantokauden. Sarja alkaa Japanissa huhtikuussa, mutta julkisuuteen ei ole kerrottu tuleeko se olemaan alkuperäismangan juonta seuraava, ensimmäisen tuotantokauden uudelleenkerronta, jatko-osa vaiko jotain aivan muuta.
Samaisessa haastattelussa Irie kertoi, että sarja tulee olemaan BONESin uuden D-studion ensimmäinen projekti, ja että tekijät ovat edelleen valitsemassa ääninäyttelijöitä. Aniplexin tuottajan Ryo Oyaman mukaan sarjan tuotanto alkoi viime keväänä, mihin Irie lisäsi käsikirjoittamisen edenneen joulukuussa 18. jaksoon asti.
Irie on aiemmin ohjannut sarjan Kurau: Phantom Memory. Uuden sarjan käsikirjoittamista valvoo Hiroshi Oonogi (Kekkaishi, Noein, Macross Zero), hahmosuunnittelijana toimii Hiroki Kanno (RahXephon) ja säveltäjänä Akira Senju (Mobile Suit Victory Gundam, Red Garden, Rampo). Oyaman lisäksi tuottajina toimivat myös muuta tuotantokomiteaa edustavat MBS-kanavan Hiro Maruyama, Square Enixin Nobuyuki Kurashige ja BONESin Noritomo Yonai.
Tieto Hiromu Arakawan mangaan perustuvan Fullmetal Alchemistin toisesta tuotantokaudesta ja Irien osallisuudesta siihen pääsi ilmoille viime heinäkuussa, kun tuntematon lähde vuosi ilmaiseen tiedostonjakopalveluun Excel-taulukon BONESin työntekijöistä yhteystietoineen ja työtehtävineen. Virallisesti toinen kausi julkistettiin muutamaa viikkoa myöhemmin.
Lähde: ANN
Tuoreimmat uutiset
- Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
- Saint Seiya Omega huhtikuussa
- Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
- Viimeinen luku maaliskuussa
- Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
- Hämähäkkijumalatar-spinoff?
- Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
- Alustavia suunnitelmia tekeillä
- Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
- Viimeinen juonikaari alkaa
15 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Nekokami sanoi:
Pisteet: +6
Blitz- sanoi:
Pisteet: +7
yuujishi sanoi:
Pisteet: +4
Jen- sanoi:
Pisteet: -1
Usako-neko sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Mazaku sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Slowpoke sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Rikatotokutaku sanoi: