Hetalia-pastakastiketta

Hetalia-pastakastiketta

Tsubasa Kirjoittanut 10.01.2009 Petteri Uusitalo

ANN kertailee uutisköyhän alkuvuoden ratoksi muutamia viime vuoden puolella huomioimatta jääneitä erikoisuuksia ja kertoo Hetalia Axis Powers -animen nettisivujen alkaneen viime elokuussa mainostaa Hetalia-brändättyä pastakastiketta. Kastiketta on kahta makua, tomaatin- ja lihanmakuista, ja jokaisen pussin mukana tulee yksi kahdeksasta erilaisesta pussinsulkijatarrasta.

Hetalia – Axis Powers perustuu Hidekazu Himeruyan ilmiöksi kohonneeseen nettimangaan Axis Powers Hetalia, joka kertoo ihmishahmoisten Toisen Maailmansodan maiden suhteista varsin tarkasti historiallisiin tapahtumiin nojaten. Sen 24.1. starttaava, Studio DEENin käsialaa oleva animesovitus tulee olemaan ensimmäinen nettisarjakuvaan perustuva animesarja Ajiko Kojiman Tonari no 801-chanin animesovituksen peruunnuttua ennen tuotannon aloittamista.

Japanissa on viime vuosina myyty mm. niin Final Fantasy Potion -energiajuomaa, Neon Genesis Evangelion -kahvia, Prince of Tennis -keksejä kuin sekä Clannad– että Yakitate Japan -leipääkin.

Lähde: ANN

Tuoreimmat uutiset

Numero 4/2017 ilmestynyt 08.06.2017 16:28
Kaupoissa perjantaina
Numero 3/2017 ilmestynyt 27.04.2017 14:19
Kaupoissa perjantaina
Anime-lehti järjestää ennakkonäytöksen Your Name -elokuvasta 07.04.2017 18:47
Helsingissä 20. huhtikuuta
Gundam Twilight Axis saa animesovituksen 31.03.2017 19:53
Nettisarja kesällä
Ramen daisuki Koizumi-san saa TV-animen 30.03.2017 14:38
Tyttö joka tykkää nuudeleista

4 kommenttia. Lisää kommentti...

Hachi-san

Pisteet: +2

Hachi-san sanoi:

Lol, täytyisi olla kyllä aika fanaattinen fani, jotta tuollaisia tuotteita vaivautuisi ostamaan. Jonkun juoman nyt ehkä vielä ymmärrän, mutta anime-sarjan oheistuotteena toimiva leipä on jo jotain aika hämärää..

Lolita-Miku

Pisteet: +1

Lolita-Miku sanoi:

haluaisin maistaa 🙂

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

vähänkö just haluaisin ostaa 😀

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Nyt sitä vasta haluaakin saada… vitsit tekis mieli ostaa!

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.