One Piecen juhlavuosi

One Piecen juhlavuosi

Tsubasa Kirjoittanut 02.01.2009 Petteri Uusitalo

Toei Animation on ilmoittanut, että tämän vuoden One Piece -elokuva tulee juhlistamaan samaisen animesarjan kymmenen vuoden rajapyykkiä. Eiichiro Odan samannimiseen, vuonna 1997 alkaneeseen mangasarjaan perustuva One Piece -anime alkoi 20. lokakuuta 1999 ja on jatkunut toistaiseksi 383 viikoittaisen jakson ajan siitä lähtien.

One Piece -elokuvat ovat normaalisti saaneet ensi-iltansa maaliskuussa koulujen kevätloman aikaan, mutta koska Dragonball: Evolution -elokuva saa ensi-iltansa 13.3. tullaan tämän elokuvan ensi-iltaa lykkäämään.

Niin ikään järjestyksessä kymmenennen elokuvan nimi on toistaiseksi vain ”One Piece 10th”, ja sen on käsikirjoittanut Oda itse. Se tulee näin ollen olemaan myös itsenäinen tarinansa eikä mangaan pohjautuva tai uudelleenkerrottu versio TV-sarjan osasta. Elokuvan juonesta tiedetään toistaiseksi lähinnä vain se mitä sen trailerista käy ilmi; Olkihattupiraatit tunkeutuvat Merivoimien tukikohtaan sotilaiksi naamioituneina, ja Nami joutuu lähtemään joukosta tilapäisesti.

Animessa ovat tällä hetkellä menossa fillerijaksot, mutta se on juonellisesti saavuttanut tarinan puolivälin eli mangan luvun 490. Maaliskuussa 2008 julkaistussa luvussa 490 Olkihattupiraatit saavuttivat meriä erottavan Red Line -vuoriston ja olivat puolimatkassa kohti tavoitettaan, merirosvokuningas Gold Rogerin legendaarista One Piece -aarretta. Oda itse on sanonut haluavansa pyrkiä legendaariseen tuhanteen lukuun, mikä nykyisellä tahdilla tarkoittaa sitä että mangan voi odottaa päättyvän joskus vuoden 2019 alkupuolella.

Tuoreimmat uutiset

Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
Saint Seiya Omega huhtikuussa
Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
Viimeinen luku maaliskuussa
Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
Hämähäkkijumalatar-spinoff?
Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
Alustavia suunnitelmia tekeillä
Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
Viimeinen juonikaari alkaa

14 kommenttia. Lisää kommentti...

DragonGirl

Pisteet: +9

DragonGirl sanoi:

Kiva juttu sarjan faneille.^^ *DB-leffa :3…hihii*

CHIISAI_CHAN

Pisteet: -2

CHIISAI_CHAN sanoi:

Jee, pitää ostaa. ^^

Tori

Pisteet: +10

Tori sanoi:

Vau, pitkään on jo jatkunut! OP fanit varmaan ilahtuu tuosta elokuvasta… :)

yuujishi

Pisteet: +9

yuujishi sanoi:

Joo,voishan tuon ihan itsekin katsoa ^^ Sanji on läppä tyyppi x3

Kirppu-chan

Pisteet: +3

Kirppu-chan sanoi:

Pakko katsoa :”D OP on hyvä! Kuulostaa kivalta sitäpaitsi..

YamiAeris

Pisteet: +4

YamiAeris sanoi:

Pitää varmaan katsoa loputkin aikasemmat elokuvat ja sitten tämä uusin joskus =) Ja uskon kyllä, että OP mangaa voi tulla hyvinkin vielä ne toiset 10 vuotta tällä tahdilla…mutta mikäs siinä kun sarja on hyvä ja juttua riittää =D

Noraku

Pisteet: +4

Noraku sanoi:

heheee, hyvää synttäriä One Piece ;3

Saejima

Pisteet: +6

Saejima sanoi:

Manga 12v ja Anime 10v.

Toivottavasti kun joskus OP:sta tehdään live-action leffa niin sen tekijät ei oo Amerikkalaiset.

Varma tuho tiedossa…

Mine-cha

Pisteet: +5

Mine-cha sanoi:

Oho! Onks se jo niin vanha!? Hyvä sarja.. 10 vuotta…

UCHIHAPAN1

Pisteet: +1

UCHIHAPAN1 sanoi:

Hyvää syntymäpäivää One piece!!!! :’D Vähän kiva kun tulee10 leffa…Kiva kun one piece loppu ehkä vasta vuona 2019 x’D

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

One Piece arigato kun olet jatkunut noin kauan
Oda-sensei olen todella ylpeä teistä. Katson aina uudet jaksot kun ne tulevat RAW versiona ja luen myös tuoreimmat manga luvut netistä.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

JEEEE!! One piecen 10 leffa! Odotan innollani et se tulee ainaki se traileri näytti tosi hyvältä. :D Jee vähä on mahtavaa jos vasta 2019 vuonna loppuu. En kyllä haluaisi sen loppuvan mutta muuten ei näkis miten lopussa käy :)

Yaoi Prince

Pisteet: +2

Yaoi Prince sanoi:

Oho, en olisi uskonut sen olevan niin vanha.. :3

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

jee mun on pakko saada se elokuva sillä trailerissa näytettiin että siinä esiintyy Shanks

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!