HOME MADE Kazoku räppää Narutoon

HOME MADE Kazoku räppää Narutoon

I am Kirjoittanut 26.06.2008 Tanja Parviainen

Hip-hop ryhmä HOME MADE Kazoku tulee julkaisemaan uuden singlensä No rain no rainbow 23. heinäkuuta. Kappale on valittu tulevan Naruto Shippuuden: Kizuna -anime-elokuvan tunnusmusiikiksi. Naruto Shippuuden -sarjan toisen elokuvan teatterilevitys alkaa 252 valkokankaalla 2. elokuuta. HOME MADE Kazokun singleltä löytyvät myös kappaleet Frontier ja I Wish. Ensimmäinen dvd-erä sisältää Naruto-trailerin ja live-materiaalia No rain no rainbow’sta ja Mantsu No Dance Callista.

HOME MADE Kazoku on japanilainen hip-hop dändi. Ryhmään kuuluvat Mocro, Kuro ja bändin perustajajäsen DJ U-Ichi. Japanissa bändi on tunnettu ja yksi heidän tunnetuimmista kappaleistaan on Thank You. Bändi perustettiin vuonna 1996 ja heistä tuli HOME MADE Kazoku vuonna 2001. Vuodesta 2001 vuoteen 2003 bändi esiintyi Nagoyan klubeilla ja vuoden 2004 alussa heidät otettiin mukaan maanlaajuiselle klubikiertueelle, joka tunnetaan Japan Club Tourina. Kiertueelta he saivat kannattajajoukon ja pääsivät viimein tekemään levytyssopimuksen Ki/oon Records -yhtiön kanssa.

Lähde: TokyoGraph

Tuoreimmat uutiset

Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
Saint Seiya Omega huhtikuussa
Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
Viimeinen luku maaliskuussa
Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
Hämähäkkijumalatar-spinoff?
Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
Alustavia suunnitelmia tekeillä
Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
Viimeinen juonikaari alkaa

7 kommenttia. Lisää kommentti...

zany

Pisteet: +9

zany sanoi:

Home Made Kazoku :D Sillä on hyviä ja huonoja kappaleita. Ite ainakin pidän tosi paljon ^^

Usako

Pisteet: +11

Usako sanoi:

Jee! Home Made Kazokulla on muutamia tosi hyviäkin kappaleita, kuten esim. Thank you ja Shooting Star :D

Kioshi

Pisteet: +9

Kioshi sanoi:

Tosi on^^ Hyviä kappaleita kyllä löytyy, mutta samoin niitä huonojakin

Tori

Pisteet: +7

Tori sanoi:

Olen kuullut tältä bändiltä tietääkseni ainakin yhden kappaleen, mutta en voi sen perusteella oikeen sanoa mitään… Mutta pitää kattoa, jospa löytäisin jonkun biisin, johon tykästyisin…^^

Yaoi Prince

Pisteet: +2

Yaoi Prince sanoi:

En ole ennen kuullutkaan.. :3

zaroxs

Pisteet: +4

zaroxs sanoi:

ollut aivan rok rok jo pitkään!!!! todella hyviä biisejä tehnyt…. keikka pätkätkin ollut hyviä.. vois suomeen tulla jotain vd/dvd kamaa myyntiin

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Hyvä bändi on, paras biisi niiltä on Thank You!

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!