Sabbat Suomeen kesällä
Kirjoittanut 15.02.2008
Juha Wakonen
Legendaarinen ja pitkäikäinen japanilainen black metal -yhtye Sabbat tulee Suomeen kesäkuussa! Yhtye soittaa myös nuoren polven fanien iloksi täysin ikärajattoman keikan Helsingin kulttuuriareena Gloriassa 14. kesäkuuta. Täysi-ikäisille metallisteille keikkapaikalta löytyy erillinen anniskelualue. Liput keikalle maksavat 10 euroa.
Sabbat-yhtye perustettiin vuonna 1984 EVIL-nimisen bändin raunioille. Venom-yhtyeen hittibiisien lainojen kautta se lähti soittamaan nimenomaan black metallia. Kokopitkän levyn yhtye on julkaissut viimeksi vuonna 2003, mutta tuorein live-taltiointi on Bangkokissa soitetulta keikalta viime vuodelta. Sabbat tunntetaan nimenomaan armottomana live-esiintyjänä.
Lippuja keikalle voi ostaa Tiketin lippupalvelusta.
Tuoreimmat uutiset
- Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
- Saint Seiya Omega huhtikuussa
- Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
- Viimeinen luku maaliskuussa
- Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
- Hämähäkkijumalatar-spinoff?
- Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
- Alustavia suunnitelmia tekeillä
- Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
- Viimeinen juonikaari alkaa
3 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +9
_Neko sanoi:
Pisteet: +7
Yaoi Prince sanoi:
Pisteet: +9
Tori sanoi: