Goro Miyazaki tulee Suomeen
Kirjoittanut 05.09.2007
Juha Wakonen
Animen mestarin ja Studio Ghiblin tähtiohjaajan Hayao Miyazakin poika Goro Miyazaki saapuu juuri julkaistun lehdistötiedotteen mukaan vieraaksi tämän vuoden Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaaleille. Hän on ohjannut ensimmäisen pitkän animaatioelokuvansa Gedo Senki eli Maameren tarinat. Tarina perustuu Ursula K. Le Guinin tunnettuun fantasiaromaanisarjaan. Suomessa elokuvan ensi-ilta on nyt kuun lopussa järjestettävillä Rakkautta & anarkiaa -festivaaleilla.
Goro seurasi isänsä jalanjälkiä ohjaajaksi mutkan kautta. Hän työskenteli ensin maisemasuunnittelijana, kunnes siirtyi Studio Ghiblin museon palvelukseen vuonna 1998. Goro Miyazaki pääsi näyttämään kyntensä ohjaajana Ghiblin vuonna 2005 käynnistyneessä uudessa projektissa, jonka valmiin tuotteen pääsemme nyt näkemään valkokankaalta.
Maameren tarinat esitellään laajasti tulevassa Anime-lehdessä arvostelun ja erikoiskatsauksen mitassa. Anime 22 ilmestyy 21.9.
Tuoreimmat uutiset
- Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
- Saint Seiya Omega huhtikuussa
- Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
- Viimeinen luku maaliskuussa
- Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
- Hämähäkkijumalatar-spinoff?
- Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
- Alustavia suunnitelmia tekeillä
- Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
- Viimeinen juonikaari alkaa
13 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +10
Chaos sanoi:
Pisteet: +13
Gonzo sanoi:
Pisteet: +13
Shinigami sanoi:
Pisteet: +13
Warildeth sanoi:
Pisteet: +12
PPuuma sanoi:
Pisteet: +13
Roxas__ sanoi:
Pisteet: +13
masu sanoi:
Pisteet: +6
Yaoi Prince sanoi:
Pisteet: +8
Hinrikas sanoi:
Pisteet: +7
_Neko sanoi:
Pisteet: +7
_Neko sanoi:
Pisteet: +10
Tori sanoi:
Pisteet: +8
shina-chan sanoi: