ADV nappasi kohusarjan
Kirjoittanut 15.05.2007
Mauno Joukamaa
Viime viikon loppupuoli oli rapakon takana vilkasta lisensointiuutisten aikaa yhdysvaltalaisten animejulkaisijoiden ilmoittaessa kilvan uusista lisensseistään.
Anime News Network -sivusto raportoi Media Blastersin ja FUNimationin lisenssijulkistuksista, jotka yhtiöt tekivät viikonloppuna Illinoisissa pidetyssä Anime Central -tapahtumassa. Media Blasters ilmoitti hankkineensa lisenssin ”tyttöjen välisestä ystävyydestä” kertovaan mechasarjaan Simoun ja FUNimation puolestaan 12-osaiseen vampyyrianimeen Black Blood Brothers.
Nämä julkistukset olivat kuitenkin jo ehtineet jäädä ADV Filmsin varjoon, joka perjantaisessa lehdistötiedotteessaan ilmoitti lisensoineensa kohuttuihin kevytromaaneihin perustuvan Welcome to the NHK -sarjan. Japanilaisotakujen elämää hirtehisen raadollisesti kuvaava anime on muun muassa Hellsingistä ja Gantzista tunnetuksi tulleen studio GONZOn käsialaa. Samalla ADV ilmoitti hankkineensa julkaisuoikeudet myös kolmeen muuhun GONZOn sarjaan. Pumpkin Scissors, Red Garden ja Magikano starttaavat yhdessä Welcome to NHK:n kanssa yhtiön julkaisuvalikoimissa loppuvuodesta.
Tuoreimmat uutiset
- At Laz Meridian Sangatsu Mangalta 17.05.2012 10:27
- Toistaiseksi kuusiosainen fantasiashoujo
- Monster Hunter Orage Sangatsu Mangalta 16.05.2012 11:37
- Hiro Mashiman nelipokkarinen sarja
- Yamacon aloittanut lipunmyyntinsä 15.05.2012 18:29
- Ennakkoon 5 euroa plus postikulut
- K-ON!-manga päättyy taas 15.05.2012 09:43
- Yliopistosarja päättyy, lukiosarja jatkuu
- Ghibli-elokuvia Helsingissä 13.05.2012 20:00
- 16 elokuvan sarja kesän mittaan
4 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +10
Yaoi Prince sanoi:
Pisteet: +9
Tori sanoi:
Pisteet: -6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi: